Romurallia Nokialla 25.5.2013
- Kategoria: Näyttelyt ja messut
- 22.05.2013 22:09
Kauden 2013 ensimmäinen Romurallin SM-osakilpailu ajetaan 25.5. Kolmenkulman ABC:llä Nokialla.
Kauden 2013 ensimmäinen Romurallin SM-osakilpailu ajetaan 25.5. Kolmenkulman ABC:llä Nokialla.
Lifestyle Forum järjestää kevään 2013 innostavimman ja positiivisimman tapahtuman Helsingin Messukeskuksessa. Tule verkostoitumaan ja kouluttautumaan!
Lähdössä automatkalle Eurooppaan tai kauemmaksi? Tässä jokaisen automatkailijan muistilista, jossa listattu tärkeimpiä mukaan otettavia ja hoidettavia asioita, niin itseä kuin ajoneuvoakin varten.
Wanaja Festival on kymmenessä vuodessa kasvanut Hämeen suurimmaksi musiikkitapahtumaksi. Festivaali vetää yleisöä Hämeenlinnaan 16000 - 20000 hengen verran kahden päivän aikana.
Pohjois-Euroopan suurin elektronisen musiikin tapahtuma Summer Sound Festival valtaa jälleen Helsingin Messukeskuksen 26.-28.7.2013.
Laikunlava on Tampereen ydinkeskustassa, Keskustorin Vanhan Kirkon ja Frenkelin tuntumassa sijaitseva tunnelmallinen puistolava! Laikunlavalla järjestetään tapahtumia Vapusta elokuun loppuun lähes päivittäin ja syys-, talvi- ja kevätkaudellakin tapahtumia on muutaman viikon välein. Kaikkiin esityksiin on vapaa pääsy! Katso tulevat tapahtumat tästä:
Voit lähettää oman vinkkisi sähköpostilla osoitteeseen: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Mainosta vaikka tapahtumaa, yhdistystä, yritystä, kerhoa, harrastusta tai kirjoita juttu mielenkiintoisesta aiheesta, jonka haluat jakaa kanssamme!
Mikäli haluat banneri-mainoksen sivuillemme, klikkaa tästä!
PUSKARADIO
HAUSKAT TEKSTARIT
- piristystä päivään
MULLETOI.COM
- tylsän elämän vihollinen
VERTAA.FI
- vertaa hintoja ennen kuin ostat
Viikonvinkit.fi luottaa Capnovan
kotimaisiin laitesalipalveluihin.
Tilaa omasi tästä!